perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nappikortit






Tässä lisää ideoita nappien hyödyntämiseen käsitöissä ja askartelussa. 
Nappeja voi käyttää koristeina ja tehosteina myös korteissa.











torstai 29. maaliskuuta 2012

Maalattu lasipurkin kansi




Lasipurkkien kansia voi koristella monin eri tekniikoin. 
Tällä kertaa käytin tekniikkana maalaamista. 

Tuubeissa myytävät akryylimaalit ovat osoittautuneet parhaiksi 
purkin kansien maalamisessa, sillä akryylimaali on vesiliukoinen, 
maalipinta kuivuu nopeasti ja hylkii kuivana vettä. 

Maalaamiseen käytin karkeaa öljyvärisivellintä, 
jolloin maaliin jäi koristeellinen pintarakenne.










keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Loimen laittaminen kangaspuihin 1/3: Loimen kiertäminen tukille




Tilasimme kangaspuihin valmiin luonnonvalkoisen mattoloimen Käsityökeskukselta. 

Ensimmäiseksi kangaspuihin piti ripustaa käärinpirta, 
jonka läpi loimilangat kuljetetaan.

Käärinpirtamme on malliltaan sellainen, 
että sen olisi voinut laittaa luhan uraan loimen tukille kiertämisen ajaksi. 
Me kuitenkin päätimme ripustaa  käärinpirran kuteilla vipuskehään.
Huomaa, että vipuset on irrotettu vipuskehästä ja laskettu lattialle tämän työvaiheen ajaksi.








Tämän jälkeen loimiletin pohjukka otettiin kangaspuiden takaosaan ja loppu loimiletti heitettiin käärinpirran yli kudontajakkaralle odottamaan.






Loimipalmikon pohjukka pujotetaan varvalle. 






Loimipalmikosta erotellaan viriö päreille. 
Nyt lisättäviä päreitä liikutellaan loimessa tukille kiertämisen ja kutomisen aikana.






Loimi jaetaan käärinpirtaan tasaisesti, 
esimerkiksi sisarlangat (kaksi viriössä vierekkäin olevaa lankaa) samaan väliin.






Kun loimi menee läpi käärinpirrasta selvänä, voidaan lointa alkaa kiertää loimitukille.
Tämän vaiheen toteuttamiseen tarvitaan useampia henkilöitä, sillä loimi on pidettävä tasaisen kireänä kiertämisen aikana samalla, kun toinen henkilö kiertää lointa tukille. 
Lointa pitelevä henkilö avaa loimilettiä hiljalleen ja tukee kireällä pitämänsä avatun osan rintapuuta vasten. Joidenkin ohjeiden mukaan loimen tulisi kiertää rintapuun päältä, kangaspuiden alta, aina kangaspuiden takaosaan asti, jolloin loimi ehtisi tasoittua matkalla kunnolla. Me kokeilimme tällä kertaa hiukan lyhyemmällä tasoittumismatkalla.






Tässä näkyy tukille kierrettyä lointa. 
Kun loimi alkaa tuntua loimitukilla pehmeältä, 
niin loimen väliin lisätään tasaisin välein päreitä tueksi.






Kun loimi on kierretty tukille melkein kokonaan, ripustetaan vipuskehässä roikkuviin kuteisiin varpa, jonka yli loimi laitetaan kulkemaan. Varpoja tai päreitä laitetaan peräkkäin roikkumaan loimeen sidottuihin lenkkeihin ja erotellaan niille jälleen loimesta viriö.






Loimen päähän jäävät lenkit katkaistaan, ja loimen tulisi jäädä tasapituiseksi.
Seuraavat työvaiheet ovat niisiminen ja loimen pisteleminen pirtaan








Helmikoristeinen piparipurkki



Vanhasta suolakurkkupurkista saa kauniin piparipurkin 
lisäämällä hieman koristeita.

Tämän purkin kansi on maalattu ruskealla akryylimaalilla, 
johon on sekoitettu erikeepperiä.

Märkään pintaan ripottelin muovihelmiä, 
jotka jäivät tiukasti kiinni erikeepperiseokseen.











maanantai 26. maaliskuuta 2012

Savinen kynäpurkki




Savesta saa kauniita säilytysastioita esimerkiksi kynille.

Savitöitä on kuitenkin hankala tehdä kotona, 
sillä harvan kotoa löytyy savenpolttouunia ja muita tarvittavia välineitä. 

Tämä savinen kynäpurkki onkin toteutettu kuvataidelukioaikoina. 
Valkoinen lasite pääsi hiukan valumaan mustan päälle,
 mutta toisaalta tämä yksityiskohta antaa purkille vielä erikoisempaa ilmettä!














Kangaspuiden osat takaa





Aiemmin esittelin kangaspuiden osat edestä päin
Selkeyden vuoksi osia on hyvä tarkastella myös toisesta näkökulmasta.





Tässä kuvassa on näkymä kangaspuiden takaa
(kuvan voi klikata suuremmaksi).
Jotkin osat näkyivät myös edestäpäin esitetyssä kuvassa, 
mutta osa  kuten takapuu, polkusimet, niisivarret, niidet, sekä ylä- ja alavälittäjät  
näkyvät kunnolla vain takaa katsottuna. 
Näillä osilla on kuitenkin suurin merkitys kangaspuiden toiminnassa. 
Niiden tarkastelu auttaa ymmärtämään paremmin kangaspuiden toimintaperiaatteen
ja käyttämään kangaspuita sujuvammin.


Loimitukkia tässä kuvassa ei näy, mutta se sijaitsee takapuun yläpuolella, 
samansuuntaisesti takapuun kanssa.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hyviä ompelukoneita



Hyvin toimivaa ompelukonetta ei valitettavasti saa uutena kovin edullisesti. 
Mikäli ei ole valmis investoimaan upouuteen laatukoneeseen, 
niin kannattaa mieluummin etsiä laadukasta konetta käytettynä:
Uusien laatukoneiden hinnat kun hipovat tuhatta euroa,
mutta käytetyn laatukoneen voi saada 300 eurolla.

Minulle kävi onnekkaasti, kun sain enoni vaimon vanhan ompelukoneen itselleni. 
Tämä Singer 1425 on toiminut kuin unelma, vaikka takuu on päättynyt jo 1987. 







Olen ommellut paljon myös Bernina 1008 -koneella, sillä äidilläni on sellainen. 
Tämäkin kone on laadukas ja varma toimimaan.

Kuvan lähde: http://www.estitch.co.nz/es/bernina_machines.htm




Helmikoristeinen kynäpurkki








Innostuin helmitöistä, kun kälyni perehdytti minut niihin. 
Tämän työn pohjana on vanha lasipurkki.
Purkki on koristeltu pienin muovihelmin, jotka on pujotettu siimaan.
Työn tekeminen aloitetaan alhaalta.
Ensin pujotellaan helmet siimaan suoraksi ympyräksi, joka kiertää purkin alhaalla. 
Siiman päät solmitaan yhteen, 
jolloin siiman pitkä pää jää odottamaan lisähelmien pujottamista. 
Siimaan kannattaa tehdä erityisen  jämäkät solmut, etteivät ne liuskahda auki.

Tähän jäljelle jääneeseen pitkään päähän pujotetaan 2 pyöreää helmeä, putkihelmi, 
kolme pyöreää helmeä, putkihelmi ja kaksi pyöreää helmeä. 
Syntynyt pätkä kiepautetaan aiemmin tehdyn suoran osan ympäri sopivasta kohdasta. 
Näin syntyy ensimmäinen lenkki helmirakenteeseen. 

Tästä eteenpäin tehdään samanlaisia helmipätkiä, 
jotka jälleen kiepautetaan lenkiksi alapuolella olevaan kerrokseen. 
Ylimpään kerrokseen helmet pujotetaan sellaisissa ryhmittymissä, 
että niistä syntyy vielä suora yläosa, joka pitää rakennelman pingotettuna lasin pintaan. 
Lopuksi helmirakenne kannattaa liimata pikaliimalla halutuista kohdista kiinni lasiin.







torstai 22. maaliskuuta 2012

Virkattu hiuspanta kukkakoristeella




Tämä virkattu hiuspanta syntyi kalalangasta. 
Hiuspannan koristeena on virkattu kukka.











Aiemmin olen virkannut lähinnä villalangoista tai paksuista puuvillalangoista.
Nyt päätin virkata jotain sirompaa ja yksityiskohtaisempaa ohuemmasta langasta.
Ostin kunnon rullan kalalankaa, joka on suhteellisen edullista.
Rullakin on varsin riittoisa, siinä on lankaa 2750 metriä!
Ohjeen mukaisesti käytin 1,5 mm virkkuukoukkua.

Virkatun hiuspannan valmistaminen

Aluksi virkkasin kukan samaan tyylin, 
jolla olen tehnyt aiemmat tässä blogissa esitellyt virkatut kukat.
Päällimmäisen kukan lisäksi virkkasin alle isomman kukan pienemmillä terälehdillä. 
Yhdistin kukat toisiinsa.

Tämän jälkeen aloin virkata pään ympäri menevää pitsipantaa. 
(Painamalla korostetuista sanoista pääset Viivin virkkausnetti -sivuston osioihin, 
joissa kohta kohdalta neuvotaan kunkin silmukan tekeminen.)

Virkkasin ensin ketjusilmukkajonon, joka ylsi pääni ympäri. 
Tämän jälkeen vahvistin jonon puolipylväillä
Sitten virkkasin ketjusilmukkalenkkejä
jotka yhdistin piilosilmukoilla takaisin pylväsjonoon joka neljännessä silmukassa. 
Lopuksi virkkasin vielä lenkkien pääälle ketjusilmukkajonon
jonka yhdistin jokaiseen lenkkiin kiinteällä silmukalla
Päällimmäiseksi virkkasin vielä jonon kiinteitä silmukoita.






Yhdistin päät toisiinsa napilla. 
En tehnyt erillistä napinreikää, vaan virkkaamani lenkit toimivat samalla napinläpenä.





keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kangaspuiden osat edestä



Selkeää esitystä kangaspuiden koneiston osista ei ole helposti löytynyt netistä.

Kangaspuita valmistavista yrityksistä tilaamalla saa 
oppaita kangaspuihin tutustumiseksi, samoin kirjastosta.
Kangaspuiden koneistoon tutustuminen käy kuitenkin nopeiten netissä, 
sen vuoksi ajattelin jakaa tekemäni havaintoesityksen.

Tässä kuvassa näkyvät kangaspuiden koneiston osat. 
Kangaspuissa ei tässä vaiheessa ole loimea. 
Loimi kulkisi mattotukilta rintapuun yli niisien lomasta 
takana olevalle loimitukille.




Kun kangaspuiden koneiston osien nimet ovat hallussa, 
on helppo vaihtaa nyörit tai tehdä muuta huoltoa kangaspuille!


Olen tehnyt havainnekuvan kangaspuiden osista myös takaa kuvattuna
Kangaspuiden tarkastelu eri näkökulmista 
auttaa ymmärtämään laitteen rakennetta ja toimintaa. 



tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kangaspuut kuntoon



Momman kangaspuut ovat olleet runsaassa käytössä vuodesta 1950 saakka. 
Momma lahjoitti kangaspuut jälkipolvien käyttöön, 
ja nyt meidän täytyi hieman kunnostaa niitä ennen kutomisen aloittamista.

Kunnostukseen kuului nyörien vaihto uusiin, 
sekä uuden kankaan ompeleminen loimitukille.
Vasemmalla on kuva kangaspuista ennen kunnostusta.
Oikealla puolestaan näkyvät kangaspuut kunnostuksen jälkeen.




Aloitimme kunnostuksen vaihtamalla nyörit
Alhaalla vasemmalla näkyvät käytössä venyneet, eri tasoissa olevat pellavanyörit.
Korvasimme ne uusilla terylennyöreillä
Oikeanpuoleisista kuvista näkyykin, 
miten vipuset asettuivat samaan tasoon uusien nyörien myötä.




Muovisokat olivat käteviä uusien nyörien kiinnittämisessä.




Jatkoimme kangaspuiden kunnostusta vaihtamalla loimitukille uuden kankaan. 
Alla olevassa kuvassa näkyy vanha loimitukin kangas, 
jonka päällä pieni apulainen piti lepotaukoa.




Uusi kangas oli pellavakangas
Sitä piti hiukan kaventaa, jotta se mahtui tukille. 
Kavensimme sitä keskeltä mahdollisimman ohuesti, 
jotta loimet asettuisivat tasaisesti tulevaisuudessa.




Uuden kankaan lisäksi korvasimme tässäkin vanhat pellavanyörit uusilla terylennyöreillä.
Seuraava vaihe kangaspuiden kuntoon laittamisessa on loimen luominen. 
Sen jälkeen pääsee kutomaan!





maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kaulakoru napeista




Viime aikoina on näkynyt myytävänä napeista tehtyjä koruja. 
Jos käytettyjä, vaatteista poistettuja nappeja saa edullisesti kirpputoreilta, 
niin oman nappikorun saa tehtyä helposti ja halpaan hintaan.




Kaulakorun tekeminen napeista

Aloitin korun tekemisen suunnittelemalla nappien järjestyksen
Tämän jälkeen aloin pujottaa nappeja siimaan siten, 
että siiman päät ristesivät aina napin reiällä
Jokaisen napin jälkeen tein hevosenhäntäsolmun




Tässä valmis nappikoru. 
Sen hinnaksi tuli suunnilleen yksi euro, ja napit pääsivät hyvään uusiokäyttöön.




sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Havukranssi










Luonnonmateriaaleja hyödyntävät käsityöt 
ovat eräs mukava käsitöiden laji. 
Pajutyöt sopivat kevääseen ja 
havutyöt myöhäissyksyyn ja talveen. 

Luonnonmateriaaleja kerätessä on hyvä muistaa, 
ettei luonnolle saa tuottaa vahinkoa. 
Materiaaleiksi voi kerätä esimerkiksi 
maahan pudonneita oksia ja käpyjä.

Tämän havukranssin tein alkutalvesta. 
Kranssi pysyy vihreänä, 
kun sen askartelee vasta pakkasten tultua. 

Kranssin pohjaksi 
voi vääntää muutaman vahvemman pajun 
tai muun oksan. 
Näiden ympärille sidotaan havunippuja 
rautalangalla tai siimalla. 
Itse käytin siimaa, 
sillä siitä jää siistimpi jälki.                  

Koristeeksi liimasin 
tavallisella erikeepperillä 
muutaman maahan pudonneen kävyn. 
Lisäksi pujottelin mustia muovisia marjoja 
havujen lomaan.                  

Koristeet olisivat voineet olla värikkäämpiäkin, 
mutta nämä mustat satuin löytämään  
kymmenellä sentillä! 





perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kudontatuolin verhoilu



Mommani vanha kudontatuoli on vuosimallia 1950, samoin kuin kangaspuut.

Nyt tuoli sai uuden verhoilun ja uudet pehmusteet. 
Historian havina säilyi tuolin runko-osassa.

Tämä tuoli palvelee vielä monta monituista vuotta.



torstai 15. maaliskuuta 2012

Pikkuinen isoäidinneliö



En ollut koskaan aiemmin kokeillut isoäidinneliötä, 
vaikka niitä näkee monissa paikoissa. 

Niinpä kokeilin, ja tällainen siitä tuli. 








Nyt mietinkin, mitä neliöistä tekisin....

Virkkaisinko viltin?
Koristelisinko neliöillä pannulappuja?
Vai ompelisinko neliöitä kassin koristeeksi....






Päärynä-sängynpeitto



Halusin aikonaan saada sängynpeiton, joka ei maksaisi aivan niin paljoa, 
kuin kaupoissa myytävät sängynpeitot. 
Niinpä marssin kangaskauppaan ja 
hankin kankaat tähän päärynä-aiheiseen sängynpeitttoon.

Vaikka ostin ruuduissa käyttämäni yksivärisen vihreän kankaan poistokopasta, 
niin sängynpeiton hinnasta tuli lopulta vähintään kaksinkertainen 
verrattuna kaupoissa tarjolla olleisiin peittoihin! 

No, ainakin siitä tuli uniikki luomus...















Vihreän kankaan lisäksi käytin päärynäkangasta, josta leikkasin paloja siten, 
että päärynät jäivät peittoon epäsäännöllisen muotoisina. 
Kankaiden välissä on vanua, joka tukevoittaa peittoa. 
Kerrokset ompelin käsin kiinni päärynöiden reunoja pitkin tikkipistoilla. 
Mielestäni tämä toi peitolle hauskempaa ilmettä, 
kuin jos olisin tikannut kerrokset yhteen ruutujen reunoja pitkin.





keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kankaanpainoa




Tämä painokuvio puuvillakankaalle on tehty yhdelle suurelle kalvolle leikatulla sabloonalla. Värin levitin telalla. Olen pitänyt tätä kangasta seinällä koristeena, mutta se sopisi vaikkapa keittiöpyyhkeeksi tai leivinliinaksikin.







Lisävarusteita kännykälle



Yksinkertainen kännykkäkoru auttaa erottamaan oman luurin muiden puhelimista.
Korun kiinnitysosan otin jostakin postissa ilmaislahjana tulleesta korusta. Siihen kiinnitin siimalla muutaman puuhelmen ja niin syntyi tällainen kännykkäkoru.




Päätin ommella kännykälle myös suojapussin. Tämä malli syntyi vanhasta vahakankaasta, sillä halusin käyttää tukevaa ja tiivistä materiaalia. Vahakankaan sisälle ompelin pehmeämmän vuorikankaan, joka tukevoittaa ja suojaa pussukkaa lisää. Pussukka on sen verran pieni, että sitä ei saanut ommeltua koneella loppuun asti. Käsin ompelemalla sai kuitenkin myös siistiä ja tarkkaa jälkeä.